Vertaistukija
Vertaistukijan tehtävänä on toimia tukena syöpään sairastuneelle tai hänen läheiselleen.
Tärkein tehtävä on olla läsnä, kuunnella ja keskustella siten, että tuettava saa tukea, ymmärrystä ja mahdollisuuden jakaa kokemuksiaan sairauden aiheuttamassa elämänmuutoksessa. Tukitapaamisten sisältö suunnitellaan tuettavan tarpeiden mukaisesti, ja ne voivat sisältää keskustelun lisäksi esimerkiksi ulkoilua. Tapaamisia voidaan toteuttaa kasvotusten, puhelimitse tai etäyhteyksin.
Vertaistukijat ovat joko itse sairastaneet syövän tai he ovat sairastaneen läheisiä. Vertaistukijaksi voi hakea, kun sairastumisesta on kulunut aikaa noin 1-2 vuotta.
Seuraava koulutus alkaa lokakuussa 2026.
Vertaistukijana toimiminen edellyttää, että
- olet käsitellyt omaa syöpään sairastumistasi ja sen vaikutuksia omaan elämääsi
- pystyt keskustelemaan kokemuksistasi
- sinulla on voimavaroja kuunnella toisen huolia ja murheita
- sinulle on luontaista suhtautua toisiin ihmisiin myötätuntoisesti ja kannustavasti, erilaisia ihmisiä ja valintoja kunnioittaen
- sitoudut toimimaan yhdistyksen arvojen ja toimintaohjeiden mukaisesti
- käyt yhdistyksen järjestämän vertaistukija-koulutuksen.
Tarjoamme merkityksellistä sisältöä vapaa-aikaan ja mukavan porukan, jossa voit toimia yhdessä ammattilaisten ja toisten vapaaehtoisten kanssa. Taustatukenasi on asiantunteva järjestö, jossa saat tehtävääsi koulutuksen sekä tukea ja ohjausta työntekijältä ja toisilta vertaistukijoilta.
Ennen tukihenkilökoulutuksen käymistä sairaanhoitajamme haastattelee kaikki tukihenkilöiksi haluavat. Haastattelun tarkoituksena on selvittää vapaaehtoisen soveltuvuus ja voimavarat tehtävään.
Jos olet kiinnostunut toimimaan vertaistukijana, voit täyttää alla olevan lomakkeen tai ottaa suoraan yhteyttä Virpiin.
Vertaistukijakoulutus
Seuraava vertaistukijakoulutus alkaa lokakuussa 2026.
Koulutuspäivät 27.10., 10.11., 24.11. ja 8.12. Teamsin kautta.
Kaikki hakijat haastatellaan. Koulutuksen jälkeen pääset mukaan merkitykselliseen vapaaehtoistoimintaan.
Hae koulutukseen 9.10.2026 mennessä.
Hakijalle lähetetään haastattelulomake ja sovitaan haastatteluaika ennen koulutuksen alkamista.
Ota yhteyttä